Olin kiireinen, väsynyt, tympääntynyt, stressaantunut. Verenpaineet jatkuvasti koholla. Olisi pitänyt tehdä sitä, tätä ja tuota, mutta koin ettei aika riittänyt tehdä yhtään mitään. Koin, etten itsekään riittänyt. Vaikka miten suoritin päiviäni, tuntui etten saanut mitään aikaiseksi. Murehdin menneitä ja mietin huolestuneena tulevaa. Elämäni oli yhtä reagoimista, suorittamista ja selviämistä. Vaatimukset olivat kovat, muut vaativat minulta ja vaadin jatkuvasti itseltäni parempia suorituksia. Aina minulle tapahtui jotain huono-onnista ja koskaan minulla ei käynyt hyvä tuuri. Olin uupumuksen ja täysromahduksen rajamailla.
Tämän raivon, väsymyksen ja huolestuneisuuden vallassa sain kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja lähdin takapihan kautta suoraan Kolin metsään. Kävellen, ahdistuneena puskin eteenpäin ja mietin kaikkia niitä huonosti olevia asioita.
Yhtäkkiä päähäni kopsahti männynkäpy. Ihmeekseni se alkoi puhua minulle!
Hetken olin äimänkäpynä, enkä ollut uskoa sitä todeksi. Ajattelin sekoavani lopullisesti!
Sen ensimmäiset sanat olivat “Hyvä ihminen, ota huilahustuokio, höllää hetkeksi, ennenku sie romahat! Taijat olla täyslattauksen tarpeessa!” Se esittäytyi Nokimyssynä.
Juoksin säikähtäneenä kotiin ja soitin ystävälleni tapahtuneesta. Ystävä oli jo tilaamassa piipaa-autoa hakemaan minua. Mutta koska kuulostin kuulemma siltä, että olisin oikeasti nähnyt puhuvan kävyn ja koska ystäväni uskoi ihmeisiin, hän päätti tulla tarkistamaan tilanteen. Hän ei kuitenkaan uskaltanut tulla sekavapuheisen ystävänsä luokse yksin, joten hän otti mukaansa kaksi yhteistä ystäväämme. Kolmikon saavuttua paikalle lähdimme takaisin metsään. Toivoin todella törmääväni tähän puhuvaan käpyyn uudestaan, sillä luultavasti he eivät uskoisi kertomaani, elleivät näkisi tätä itse.
Saavuimme paikkaan, jossa olin törmännyt tähän omituiseen Nokimyssyyn. Olin varma, että käpy oli pompahtanut päästäni juuri tähän, polun keskellä tököttävän sammalpeitteisen kiven päälle. Tässä se sanoi ensimmäiset sanansa. Mutta valitettavasti käpy oli poissa.
Lähdimme pettyneenä kävelemään kotiin päin ja sain kuulla ystäviltäni, että taidan olla loman tarpeessa. Käveltyämme noin kymmenen metriä eteenpäin, kaveri potkaisi kävellessään jalalla jotain, josta kuului “Auts”. Menimme katsomaan lähempää ja huomasin ilokseni sen olevan sama harmaamyssyinen pieni käpy. “Mitäs tuijotatte, ettekö ennen ole käpyä nähneet?” Käpy sanoi. Yksi kavereistani pyörtyi samoin tein ja kaksi muuta jäivät tuijottamaan käpyä suut ammollaan.